|
Teksti Lennart Engström Kun Marie Louise Kold vuonna 1997 jäi kuparin lumoihin, hän havaitsi pian siitä tulevan hänen materiaalinsa taiteilijana. . "Valinta ei ollut itsestään selvä, eikä myöskään materiaalin ominaisuuksiin kuuluva sen omatahtoinen muokkaantuminen helpottanut asiaa, mutta näin kuparissa kokonaisen mahdollisuuksien maailman ja ihmeellisiä synergioita, joten periaatteessa minusta tuntui siltä, kuin olisin rakastunut siihen," Marie Louise sanoo.
Opetellessaan kuparin käsittelyä Lundin taidekoulussa, Marie Louise havaitsi, että itse metalli oli paljon kiehtovampaa kuin niistä valmistetut tuotteet. Tämä tunne syntyi erityisesti silloin, kun kupari menetti alkuperäisen, hohtavan pintansa. "Syövytyksen jälkeen ajan kuluessa syntyvää syvyyttä ja dynaamisuutta ei voinut siirtää paperille, joten lopetin painamisen ja annoin metallin muodostua taiteeksi. Aloin kokeilla eri tapoja patinan muodostamiseen kuparin pintaan." hän selittää. Taidekoulun jälkeen seurasi metallurgian ja pronssivalun opiskelua, josta hänen oli tarkoitus oppia tuntemaan paremmin kuparimetalleja ja niiden mahdollisuuksia. Tästä seurasi, että kuparipainannasta alkanut tekniikka kehittyy edelleen jatkuvasti tämän tanskalaistaiteilijan käsissä.
Marie Louise Kold käyttää töissään kuparia, messinkiä ja pronssia, esimerkiksi 0,05 mm kuparifoliota, josta hän muotoilee kolmiulotteisia osia töihinsä. Hän syövyttää mm. 0,4 – 2,0 millin paksuisia metalleja ferrikloridilla tai typpihapolla erilaisiksi osiksi. Marie Louise patinoi kuparia lisäksi ammoniumkloridilla, ammoniakilla, kuparisulfaatilla, kuparinitraatilla ja rautasulfaatilla. Myös sadevettä ja rikkiä tulee käytettyä runsaasti erityisesti suuriin muotokuviin. Ne koostuvat tuhansista pienistä kuparin tai pronssin neliöistä, joista jokainen on patinoitu erikseen ennen lopullista sijoittamista vieri viereen kuin jättimäiseen palapeliin. Osa neliöistä jätetään ulos muutamaksi päiviksi, toiset kuukausiksi. Rikin määrä sateessa, kuten muutkin saasteet, saavat aikaan erilaisia vivahteita. Joskus patina muodostuu metalliin vasta aikaa myöten ja prosessi jatkuu kauan sen jälkeen, kun työ on lähtenyt taiteilijan käsistä. Siksi kuparitaide onkin hitaassa, mutta jatkuvassa muutoksessa.
"Valmiit työt hän käsittelee vahalla, joka hidastaa myöhemmin tapahtuvaa ikääntymistä merkittävästi, mutta ei kokonaan pysäytä sitä. Mielestäni metallin pitäisi antaa elää ja näyttää siltä, mitä se on kokenut, olipa sitten kyseessä sää tai ihmiset, jotka ovat halunneet koskettaa sitä. Nimenomaan kuparin kyky muuttua sai minut innostumaan materiaalista, joten tuntuisi täysin väärältä pysäyttää sen luonnollinen prosessi."
Sitä mukaa kun Marie Louise Koldin oma tekniikka kehittyi, lisääntyi myös hänen taiteensa paikallinen ja kansainvälisen kysyntä. Omat näyttelyt Pariisissa ja Skandinaviassa ovat myyneet hänen taidettaan kaupungeille, yrityksille ja yksityisille monissa eri maissa. Hän on tehnyt myös useita suuria taideteoksia, joista yhden Yhdysvaltain entisille lähettiläille Tanskassa, Stuart ja Wilma Bernsteinille, jotka tilasivat taiteilijan tähän mennessä suurimman teoksen: se koostui yli 3000 pronssineliöstä.
Marie Louise Kold käyttää töissään usein tekstejä, pääasiassa pelkkinä graafisina elementteinä tai testikatkelmina, joita ei välttämättä tarvitse lukea tai ymmärtää. Töissä esiintyy voimakkaina yhdistelminä kaksi- ja kolmiulotteisuus ja laaja värien, kuvioiden, rakenteiden ja tekstien kirjo.
Vuodesta 2001 alkaen Marie Louise Kold on työskennellyt täysipäiväisesti Malmön studiossaan. Parhaillaan hän valmistelee seuraavaa suurta näyttelyään, joka järjestetään huhtikuussa 2009 Galleri New Formissa, Trelleborgissa, Ruotsissa. Uutena elementtinä näyttely tulee sisältämään useita öljymaalauksia myös patinoidulle metallille maalattuina.
"Olen löytänyt kuparista loputtomia mahdollisuuksia, jotka sellaisinaan innostavat jatkuvasti. Minua kiehtoo myös rajojen hakeminen – omien, samoin kuin materiaalien – ja minulle antaa tyydytystä, että kykenen ilmaisemaan tunteitani materiaalissa, joka ensi silmäyksellä saattaa vaikuttaa kylmältä ja persoonattomalta, mutta jota itse pidän lämpimänä, omatahtoisena ja persoonallisena. Kupari on ehdottomasti minun materiaalini."
Tietoja: Syntynyt vuonna 1974 Aarhusissa, Tanskassa Studio: Malmö, Ruotsi Kotisivut: www.mlkold.com
| |




|