KUPARIPOHJA KALJAASI "IHANALLE"
Kautta vuosien on ollut myös joukko innokkaita veneilyharrastajia, jotka ovat halunneet säilyttää vanhaa rakentamalla uutta vanhan mallin mukaan. Näin syntyy myös kaksimastoinen kaljaasi "Ihana".
Nykypäivän huviveneet ja jopa monikymmenjalkaiset virtaviivaiset luksusjahdit tehdään useimmiten lasikuidusta tai metallista, mutta kuten tiedämme, oli aika, jolloin veneet ja laivat tehtiin puusta. Monet niistä makaavat nyt meren pohjassa lahonneina hylkyinä. Joitain aluksia on yritetty nostaa ja pelastaa uudelleen restauroitaviksi.
Tukeista laivaksi
Pieni merellinen Luvia sijaitsee Länsi-Suomessa. Paikkakunnalla on paljon veneilijöitä sekä ajanmukainen huvivenesatama palveluineen ja ravintoloineen. Aikanaan Laitakari-nimisessä satamassa kävi myös rahtilaivoja, joista osa oli puisia kaljaaseja. Luvia on edelleen kuuluisa puuveneiden rakennuspaikka, jossa tehdään kuuluisia Skylla-veneitä. Paikallisen asukkaan ideasta lähti myös ajatus tehdä vanhan kaljaasin mukainen alus. Se sai nimekseen "Ihana".
Kaljaasi "Ihana" tehdään kokonaan talkootyönä ja suuri osa materiaaleistakin on saatu lahjoituksena. Talkooväkeä on löytynyt joka päivälle viidestä kymmeneen henkilöä. Aluksen teko aloitettiin jo vuonna 2005 kaatamalla ensin isoja tukkeja, joista sitten tehtiin rungon kaaret. Taitavien veneentekijöiden käsissä kaljaasi alkoi saada laivan muodon ja suuren kiinnostuksen ja innon saattelemana alus on nyt viimeistä talveaan telakalla ennen varsinaista h-hetkeä . Piirustukset Ihanaan on tehty alkuperäisen kaljaasin mukaan. Tällä hetkellä "Ihana" on loppusuoralla ja vesille lasku tapahtuu heinäkuussa 2009.
Kuparia pohjaan ja köliin
Koska kaljaasin pituus on peräti28 metriäja se on yli kuusi metriä leveä, sitä ei nosteta talveksi maihin. Jäissä sen puinen kylki joutuu kuitenkin kovalle rasitukselle ja suojaamattomana se olisi saattanut hankautua rikki. Siksi puupohjan suojaksi ja vesirajaan päätettiin asentaa kuparilevyt, samoin laivan köli suojattiin kuparilla. Materiaalina on käytetty 1 mm:n paksuista kuparilevyä, jonka peltiseppä leikkasi valmiiksi 0,50 x 100 mm:n paloiksi.
Puinen kylki käsiteltiin ensin bitumimassalla, jonka päälle laitettiin polypropeenimattoa. Maton päälle siveltiin vielä uusi kerros bitumimassaa. Levyt asennettiin pari senttiä limittäin ja naulaus tehtiin tiheästi, noin parin sentin välein. Kiinnityksessä käytettiin myös kuparisia kampanauloja. Lisävarmistukseksi levyn keskelle tuli vielä pari naulariviä vähän harvempaan. Levyt jouduttiin hehkuttamaan uudelleen paikan päällä oikean kylkimuodon aikaan saamiseksi.
Toinen tärkeä syy kuparin asentamiselle oli se, että "Ihanan" pohja pysyy meressä puhtaampana, koska siihen ei tartu merilevät eikä pieneliöstöt. Pohjan puhtaana pitäminen olisi muutoin ollut erittäin työlästä. Samalla veneen liukuvuus säilyy parempana. Kaiken kaikkiaan pohjaan tuli noin 250 neliötä kuparia.
Kaljaasi "Ihana" on herättänyt suurta kiinnostusta ja yhteydenottoja on tullut ulkomaita myöden mahdollisen yhteistyön virittämiseksi. Aluksen purjepinta-ala on noin300 m2ja koneena 6-sylinterinen 280 hevosvoimainen Sisu-moottori.
Lisää tietoja ja valokuvia "Ihanasta" löytyy nettisivuilta www.kaljaasi-ihana.fi

